Suomi kaupungistuu! Kaupungistuuko Suomi?         BEMINE ja URMI hankkeiden yhteiskehittelyfoorumit 1.-2.11.2017 Kellohallilla Kalasatamassa

Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston kaksi kaupungistumishanketta BEMINE (Beyond MALPE-coordination: Integrative Envisioning) ja URMI (Urbanization, Mobilities and Immigration) järjestävät yhdessä yhteiskehittämis- ja vuorovaikutusfoorumien sarjan Kellohallissa Teurastamon alueella Kalasatamassa.

Kutsu ja ohjelma

Tapahtumassa hahmotetaan suomalaisen kaupungistumisen kehityskulkuja ja tulevaisuutta. Tapahtuma on kaksipäiväinen, mutta kumpaankin osioon voi osallistua myös erikseen.

Materiaalipaketti päivien työpajatyöskentelyyn (Urban Foresight Forum-vihkonen)

Raine Mäntysalon pohjustus MRL-reformityöpajaan

Suomi kaupungistuu! - päivänä 1.11. kaupungistumista tarkastellaan yhdyskuntarakenteen nykykehityksen ja tulevaisuuden epävarmuuksien hallinnan kautta. Samalla keskustellaan siitä, millaisia muutoksia päätöksentekoon, lainsäädäntöön ja politiikkaprosesseihin tulisi tehdä, jotta kaupunkiseutujen kehitys olisi kestävää. Päivän aikana keskustellaan myös miten MALPE-työskentelyä tulisi kehittää BEMINE-konsortion alustavien tutkimustulosten valossa. Päivän ohjelmasta vastaa BEMINE http://bemine.fi/.

BEMINE päivän alustukset

Antti Irjala, Ympäristöministeriö: Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen lähtökohdat ja tavoitteet Anne Jarva, Kuntaliito: Kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista                                       Raine Mäntysalo, BEMINE-konsortio: Suunnittelujärjestelmän tulevaisuus
Antti Rehunen, Suomen ympäristökeskus: Kaupungistumisen nykykehitys ja sen haasteet

Kuvaus päivän kulusta Beminen sivuilla

MRL-reformityöpajan raakapurkumateriaali pdf-muodossa

Kaupungistuuko Suomi? -päivänä 2.11. katse kohdistetaan kaupungistumisen tulevaisuuden ajureihin ja siihen, miten kaupungistumisen mekanismit ja dynamiikat ovat muuttuneet ja tulevaisuudessa muuttuvat. Päivän teemana ovat globaalit muutosilmiöt, innovaatiot ja yllättävät kehityspolut. Päivän aikana kuulemme tuoreita tutkimustuloksia aiheesta ja työstämme yhdessä kaupungistumisen tulevaisuuspolkuja. Päivän ohjelmasta vastaa URMI http://urmi.fi/

Kuvaus päivän kulusta URMIn sivuilla

Lisätietoja tilaisuudesta:

Raine Mäntysalo, Aalto: Johannes Mikkonen, Demos Helsinki: Kati-Jasmin Kosonen, MAL-verkosto:
 

 

 

MAL-VERKOSTON KOORDINOINTI

  • Tero Piippo, p. 0400 388 735, tero.piippo (at) tampereenseutu.fi
  • Kati-Jasmin Kosonen, p. 040 195 2852, kati-jasmin.kosonen (at) tampereenseutu.fi
  • Heli Suuronen, p. 040 846 8127, heli.suuronen (at) tampereenseutu.fi (31.3.2018 saakka)
  • Tampereen kaupunkiseutu, Kelloportinkatu 1C, (Tampella), 33100 Tampere, www.mal-verkosto.fi, bemine.fi, www.kaupunkiseutu.fi