Maankäyttö, asuminen ja kestävä julkinen talous, JULMA

Koordinaattori: Aalto yliopisto/ YTK ryhmä, kumppanit: Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulu, MAL-verkosto, lisäksi yhteistyössä Uudenmaan liitto ja Kuntaliiton koordinoima KuVa-projekti 

Kesto: 11/2014-12/2015 

Hankkeen julkaisu: 

Puustinen, Sari & Mäntysalo, Raine & Karppi, Ilari (toim.) (2016): Strateginen eheyttäminen kaupunkiseuduilla - Näkökulmia kestävän maankäytön ja julkisen talouden kyusymyksiin.   Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 4/2016. ISSN PDF 2342-6799, ISBN 978-952-287-209-8. (Julkaisupvm 26.1.2016)

Rahoitus: 200 000 euroa, Valtioneuvoston kanslia, päätöksentekoa tukeva selvitys- ja tutkimusrahoitus, ympäristöministeriö (linkki VNK:n tutkimus- ja selvityshankkeiden sivulle)

Tutkimuksen taustaa: Maankäytön suunnitteluun, maapolitiikkaan  ja asumiseen  on olemassa runsaasti ohjauskeinoja ja välineitä, mutta niiden soveltava ja toisaalta koordinoitu käyttö eivät aina onnistu parhaalla mahdollisella tavalla. Lainsäädännön mahdollistamat  ohjauskeinot eivät aina ole ristiriidattomia kunnallisen itsehallinnon kontekstissa, ja ne tunnistavat huonosti kaupunkiseutujen kontekstin. On myös havaittu, että eri tason julkisten toimijoiden roolit ja tehtävät (kunnat, ylikunnalliset toimijat, valtio) eivät ole tarpeeksi selkeät. Maankäytön suunnittelun ja asumisen ratkaisuilla on merkittävä rooli kestävän julkisen talouden edellytysten luomisessa sekä kansallisesti että paikallisella tasolla. Yhdyskuntasuunnittelun ja asumisen ratkaisut vaikuttavat julkiseen talouteen muun muassa palvelujen sijoittelun ja tarjonnan muodossa. 

  JULMA-hankkeen tavoitteena oli: jäsentää olemassa olevia maankäytön suunnittelun ja asuntopolitiikan keinoja ja välineitä sekä tuottaa näkemyksiä niiden kytkennöistä julkiseen talouteen,- lisätä tietoa toimivista (good practice-) käytännöistä kaupunkiseutujen kesken, lisätä eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja koordinaatiota, selkeyttää eri tason toimijoiden työjakoa, tuottaa uutta tilastollista tutkimustietoa, sekä tuottaa selkeitä kehittämisehdotuksia ja työkaluja valtioneuvoston ja ministeriöiden sekä muiden julkisten toimijoiden käyttöön.

JULMA-hanke toteutettiin kuutena erillisenä, mutta toisiinsa kytkeytyvänä osatutkimuksena neljästä teemasta:

1. Yhdyskuntarakenteen hallinnan uudet ja vanhat muodot, Vesa Kanninen, Aalto yliopisto. 

2.  Päätöksenteon sudenkuoppien tunnistaminen, Jarmo Vakkuri, Ilari Karppi & Iina Sankala, Tay Johtamiskorkeakoulu

3. Nykyisen MAL-aiesopimusmenettelyn arviointi ja kehittäminen, Raine Mäntysalo, Aalto yliopisto & Kati-Jasmin Kosonen, Tampereen kaupunkiseutu

4. Elinkeinoelämän kilpailun edistäminen kuntien maankäyttöpolitiikassa, Raine Mäntysalo & Hanna Mattila, Aalto yliopisto

5. Suomen 11 suurimman kaupunkiseudun segregaatiotilanteen vertailu, Jukka Hirvonen & Sari Puustinen, Aalto-yliopisto

6. Täydennysrakentamisen ongelmakohtien paikantaminen, Sari Puustinen, Aalto yliopisto

 

Hankkeen tutkimusmenetelminä käytettiin kirjallisuusanalyysiä, yhteiskehittelyä ja tilastoanalyysejä; olemassa olevan tuoreen tutkimus- ja selvitystiedon kartoitusta ja arviointia sekä kansainväliset vertailuja, asiantuntijahaastatteluita, työpajoja MAL-verkoston ja Uudenmaan liiton maapolitiikkaryhmän kanssa sekä tilastollista analyysiä, jossa hyödynnettiin mm. Tilastokeskuksen aluetietokantaa.

Hanketta tuki ja sparrasi professoreista koostuva nk. Professoriryhmä, joka arvioi selvitysten tuloksia ja laatii niistä omia suosituksiaan. Ryhmään kuuluivat professoritRaine Mäntysalo (strateginen yhdyskuntasuunnittelu), Christer Bengs (strategic physical planning and sustainable development), Ari Ekroos (ympäristö- ja energiaoikeus), Jarmo Vakkuri (kunnallistalous), Ari-Veikko Anttiroiko (local governance) ja Ilari Karppi (aluetiede).

Hankkeessa pidettiin vuonna 2015 työpajat maaliskuussa (Ohjauskeinot, prosessit ja käytännön toteutus) ja toukokuussa (Palveluverkko ja kestävä julkinen talous)  sekä (kilpailunäkökulma kaavoituksessa). JULMA-työryhmä kokoontui Fiskarsiin sisäiseen workshopiin kesäkuun alussa 2015.

Skenaariotyöpajan (11.3.15, Kuntatalo) kutsun ja aineistot löydät täältä.

Palveluverkko ja yhdyskuntarakenne - työpajan (21.5.15 Tampereen yliopisto) kutsun ja aineistot löydät täältä.

Päätösseminaari: "Tasapainoilua - Maankäytön, asumisen ja julkisen talouden yhteyksiä hakemassa kaupunkiseuduilla " järjestettiin 3.12.2015 Ympäristöministeriön Pankkisalissa, os. Aleksanterinkatu 7, Hki. Seminaarin ohjelman ja aineistot löydät täältä.

Hankkeen loppuraportin tiedote VNK:n sivuilla 26.1.2016 

Muuta aineistoa

MAL-aiesopimusten valtio-osapuolen työryhmän loppuraportti  (15.5.2015)

Lari Tuomisen kandityö MAL-aiesopimuksista (Aalto, 2015) 

Hankkeen esittely Aalto yliopiston YTK-ryhmän sivuilla

Hankkeen esittely Valtioneuvoston kanslian selvitys- ja tutkimushankkeiden sivulla  

                

Lisätietoja:

Aalto-yliopisto: projektipäällikkö, TkT Sari Puustinen, puh. 050 522 4182, sari.puustinen(at)aalto.fi, hankkeen vastuullinen johtaja, professori Raine Mäntysalo, puh. 050 512 4525, raine.mantysalo(at)aalto.fi

Ympäristöministeriö: yli-insinööri Juha-Pekka Maijala, puh. 0295 250173, juha-pekka.maijala(at)ymparisto.fi

 

 

 

MAL-VERKOSTON KOORDINOINTI

  • Tero Piippo, p. 0400 388 735, tero.piippo (at) tampereenseutu.fi
  • Kati-Jasmin Kosonen, p. 040 195 2852, kati-jasmin.kosonen (at) tampereenseutu.fi
  • Heli Suuronen, p. 040 846 8127, heli.suuronen (at) tampereenseutu.fi (31.3.2018 saakka)
  • Tampereen kaupunkiseutu, Kelloportinkatu 1C, (Tampella), 33100 Tampere, www.mal-verkosto.fi, bemine.fi, www.kaupunkiseutu.fi