HYMY - Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen -selvitys

HYMY-selvityksen ideana on integroida hyvinvointipalvelujen kehittäminen osaksi maankäytön, asumisen, liikenteen ja elinkeinojen suunnittelua. Tavoitteena on tukea kuntia niiden hyvinvointityössä ja tuottaa, kerätä, hyödyntää ja jalostaa tietoa. Nykyistä laaja-alaisempi tietopohja palvelee tulevaisuuden kuntien johtamista ja päätöksentekoa. Selvityshanke toteutetaan verkostomallilla, jonka vastuuseutuna toimii Tampereen kaupunkiseutu ja mukana ovat myös Tampereen ja Porin kaupungit, Kuntaliitto, THL ja yliopisto-osapuolia. Em. tahot muodostavat hakokonaisuuden Sparrausryhmän, joka kokoontuu noin kahden kuukauden välein. MAL-verkosto koordinoi selvityshanketta vuoden 2018 ajan.

Selvityksen tekijäksi on palkattu korkeakouluharjoittelija Kaisu Sahamies Tampereen yliopistosta neljän kuukauden ajaksi kesällä 2018. Harjoittelijan tehtävänä HYMY:ssä on selvittää, miten kuntien nykyiset hyvinvointikertomukset kuvaavat laaja-alaista hyvinvointia ja kuntien toimintaa hyvinvoinnin edistämiseksi, millaisia aineistoja ja tietolähteitä kertomuksissa on käytetty, miten kuntien rajat ylittävä yhteistyö näkyy ja miten nykyiset kertomukset ja aineistot ennakoivat kuntien roolin muutosta ja varautuvat kaupunkiseutujen kasvuun. Yksinkertaisimmillaan selvityksessä kartoitetaan kahden kaupunkiseudun kuntien hyvinvointikertomuksissa nykyisin käytettävästä hyvinvoinnin edistämisen mittaristosta ja niiden kehittämisen suunnasta.

Korkeakouluharjoittelijan tutkimussuunnitelma

Korkeakouluharjoittelijan selvityshankkeen tiivistys (PPT)

Hankkeen verkosto- ja tulosworkshop järjestetään pe 31.8.2018 Tampereella, Tulli Business Parkin kokoustilassa Saavutus (7 krs). 

Tilaisuuden kutsu ja ohjelma

Lisätiedot selvityksestä:
kati-jasmin.kosonen (at) tampereenseutu.fi, 040 1952852
kaisu.sahamies (at) tampereenseutu.fi, 044 486 3016

MAL-VERKOSTON KOORDINOINTI

  • Tero Piippo, p. 0400 388 735, tero.piippo (at) tampereenseutu.fi, Kati-Jasmin Kosonen, p. 040 195 2852, kati-jasmin.kosonen (at) tampereenseutu.fi, Heli Suuronen, p. 040 846 8127, heli.suuronen (at) tampereenseutu.fi
  • Kaisu Sahamies, Korkeakouluharjoittelija, HYMY-hanke, p. 044 486 3016, kaisu.sahamies (at) tampereenseutu.fi
  • Tampereen kaupunkiseutu, Kelloportinkatu 1C, (Tampella), 33100 Tampere, www.mal-verkosto.fi, bemine.fi, www.kaupunkiseutu.fi